Yksin elokuvissa

On lauantai ja kello on kohta yhdeksän illalla. Kinopalatsi täyttyy iloisesta puheensorinasta ja naurusta. Ilmassa on rento fiilis ja ihmiset ympärilläni ovat selkeästi viikonlopputunnelmissa. Olo on hiukan orpo muiden pariskuntien ja kaveriporukoiden joukossa. Mitähän ihmiset ajattelevat, eikö tuolla naisella ole ystäviä? Onnistuin kuitenkin aika nopeasti karistamaan nämä ajatukset mielestäni ja marssin lippuautomaatille. Nyt ei voi enää perääntyä, elokuva alkaa puolen tunnin päästä. Suunnistan oikean salin lähettyville ja käyn odottelemaan. Leffaeväät hankin jo matkan varrelta.  Vaikka paikassa on kauhea tungos niin onnistun samaan istumapaikan. Vastapäätä istuva pariskunta ei kiinnitä minuun mitään huomiota, eikä kukaan muukaan. Tämä on nyt sitä kuuluisaa omaa aikaa, eikä leffaan muutenkaan mennä seurustelemaan vaan katsomaan elokuvaa. Yritän rentoutua. Selatessani nettiä kännykällä ajantajuni katoaa ja huomaan salin ovien olevan jo auki. Sali on pieni ja paikka löytyy nopeasti. Olo ei ole enää yhtään vaivaantunut ja istahdan reippaasti karkkipusseineni erään pariskunnan viereen. Lähetän ylpeänä ystävälleni viestin ja kerron olevani yksin elokuvissa. Valot himmenevät.

Kahden tunnin ja viiden minuutin kuluttua nousen ylös penkistä ja olen pettynyt. Fifty Shades of Greyn piti olla hurjia seksikohtauksia sisältävä sadomasokismiin taipuva rankka elokuva, joka saa sukatkin pyörimään jaloissa. Kirjassa ah, niin miehekkääksi ja jumalasta seuraavaksi kuvailtu Herra Grey olisi pitänyt olla elokuvassa paljon miehekkäämpi ja maskuliinisempi. Jamie Dornanin esittämä Herra Grey oli kuollettavan tylsä puupökkelö ja kirjan vaikutusvaltainen komea bisnesmoguli oltiin korvattu nätillä pojalla. Elokuvan kohderyhmään, joka on selvästi keski-ikäiset naiset roolitus taitaa kuitenkin upota aika hyvin. Naispääosaa tähdittävä Dakota Johnson, eli Ana onnistuu roolissaan paremmin ja on ihan uskottava kömpelönä hiirulaisena. Ainainen huulten repiminen näytti silti hieman koomiselta.

En ole lukenut Fifty Shades of Grey -kirjoja. Enkä tiennyt niistä muuta kuin mistä ne kertovat. Opintojaan lopetteleva nuori Anastasia Steele päätyy vahingossa haastattelemaan komeaa ja menestyksekästä nuorta yritysjohtajaa Herra Greyta. Herra Grey kiinnostuu viattomasta tyttörukasta ja haluaa hänet omakseen seksileikkeihinsä. Olisin varmasti jättänyt kokonaan menemättä, jos olisin tiennyt että kirjat ovat Twilightin fanfiction kamaa. Ilman ennakkoluuloja elokuva jätti siltikin tämän naiskatsojan kylmäksi. Elokuvan päähenkilöistä ei ainakaan vielä tässä trilogian ensimmäisenä osassa saa oikein mitään irti ja kuuluisa punainen leikkihuonekin jäi varsin vähäiselle käytölle. Viimeisillä minuuteilla elokuva yrittää pelastaa maineensa näyttämällä kun Anastasia saa vähän "isän kädestä", mutta muuten elokuvassa seilataan varsin turvallisilla vesillä.  

Greyn fantasia alistamisesta ja Anastasian naiivi fantasia vahingoitetun ja vaarallisen miehen kesyttämisestä saa haukottelemaan. Monessa otteessa olen myös törmännyt "vuosisadan rakkaustarina" kommentteihin. Itse en kyllä tällaista väitettä allekirjoittaisi. On se kumma kun valkokankaalla naiset kuolaavat tällaisten mies ottaa ja nainen vikisee-tyyppeihin, mutta tosielämässä jokainen fiksu nainen ottaisi jalat alleen ja äkkiä! Jotain tunteita elokuva kuitenkin herätti. Olen positiivisesti yllättynyt, että monet elokuvan "temput" eivät olleet uusia tai kovinkaan ihmeellisiä. Pitkässä parisuhteessa kun joskus saattaa tuntua siltä, että seksi jää jumittamaan paikoilleen. Tosin aika pehmeäähän tuo oli verrattuna niihin oikeisiin piiskaleikkeihin. Tai ainakin näin voisin kuvitella. Seksuaalifantasioissa kun ei ole mitään pahaa, päin vastoin. Ne tuovat suhteeseen pientä maustetta ja pitävät suhteen tuoreena. Herra Grey saa pari pistettä tyylikkäistä solmioistaan ja siitä että hän ymmärtää hyvien juomien päälle. Hendrick's tonic kun on aina tyylikästä, miehen naismaku ei.

Mitä mieltä te olette tästä Fifty Shades of Grey-ilmiöstä? Löytyykö joukosta myös näiden kirjojen lukijoita?