photo banneri2_zpsbc4ea2f7.jpg

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Aromahieronta - rentoutuneempi keho ja mieli!

Sain rakkaaltani ihanan äitienpäivänlahjan, nimittäin pienen rentoutumishetken kauneushoitolassa. Hän oli valinnut minulle Aromahieronnan, joka on yksi Aromaterapian hoitomuodoista. Hieronnan tehoaineina käytetään kasveista uutettuja eteerisiä öljyjä. Eteeriset öljyt imeytyvät hieronnassa ihon kautta elimistöön ja hoitavat kehoa solutasolla asti. Hoidolla voidaan vaikuttaa mm. stressin oireisiin, päänsärkyihin, mielialaan jne.
Aromahieronnassa yhdistyvät sidekudos-, lymfa- ja klassinen hieronta. Kehon pehmytkudoksia käsitellään sivellen ja kevyesti painellen. Hieronnan vaikutus ulottuu ihon ja ihonalaisen sidekudoksen kautta autonomiseen hermostoon ja verenkiertoon sekä sisäelimiin. Eteeriset öljyt vaikuttavat myös aivojen tunnekeskukseen. Hieronnassa käytettävillä tuoksuilla on oma tehtävänsä  ja ne vaikuttavat ihmiskehoon eri tavalla. 

Hoidon alussa valitsimme ensin yhdessä hoitajani kanssa minulle sopivat öljyt. Kerroin haluavani jotain mikä auttaisi väsymykseen ja antaisi energiaa. Kaikista eniten nenääni miellytti kirpeä mandariini ja mausteinen rosmariini. Mainitsin myös että imetän vielä, joten öljyjen tulisi olla sellaisia jotka sopivat myös imettävälle äidille.

Mandariini: Lempeä mandariini virkistää ruoansulatusta vatsan, maksan ja sapen toimintaa edistäen. Se lievittää myös särkyjä ja sopii hellävaraisena myös odottaville äideille.

Rosmariini: Mausteinen rosmariiniöljy virkistää ja poistaa väsymystä. Sillä on myös positiivisia vaikutuksia verenkiertoon ja ruoansulatukseen. Rosmariinin sanotaan myös parantavan muistia ja poistavan kipuja.





















Hoidon alussa hoidettava on vatsallaan hierontapöydällä lämpimästi peiteltynä. Ensin käsitellään lempein ottein selkä ja jalat takaa. Välillä hoidettava kääntyy ja edetään jaloista käsiin ja lopuksi tehdään lempeä rentouttava kasvojen ja delkotee-alueen hieronta. 

Kokonaisvaltainen hoito rentouttaa kireät lihakset ja virkistää mieltä. Hoidon lopputuloksena on rauhallisempi ja rentouneempi olo ja mieli! :-) Aromahierontaahan suositellaan sarjahoitona 3-5 kertaan.

Olen todella tyytyväinen hoitoon ja tuntuu että olo olisi pirteämpi eikä lihakset olisi enään niin jumissa. Pelkästään tunnin hiljaisuus taisi tehdä tälle äidille ihmeitä! ;-) Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos kaipaatte pientä luksus hemmotteluhetkeä itsellenne!

Lähden kohta pojan ja koirulin kanssa äitini luokse niin saatte tekin joskus niitä asukuvia. Aurinkoista päivää kaikille! :-)












 

maanantai 25. toukokuuta 2015

LUNCH

Aamupalan sanotaan olevan se päivän tärkein ateria. Valitettavasti omalla kohdallani aamiaisen virkaa toimittaa lounas. Max tykkää nukkua aamulla pitkään ja sehän sopii myös tällaiselle aamuniselle äidille paremmin kuin hyvin. Eli siinä vaiheessa kun normaalit ihmiset syövät lounasta, niin me heräilemme aamupalalle.

Haluan kyllä muuttaa meidän unirytmiä, koska ne menevät ihan ristiin miehen unirytmin kanssa. Olisi kiva päästä yhtäaikaa sänkyyn ja nukahtaa käsi kädessä. Lapsen saamisen myötä parisuhde tuppaa muutenkin jäämään vähäksi aikaa hieman taka-alalle. Elämän prioriteetit hakevat paikkaansa ja kaikkea ei vain voi tehdä samalla tavalla kuin ennen. Onneksi tässäkin asiassa puhuminen auttaa. Äitini sanoo aina, että pitää puhua, puhua ja puhua. Pitää puhua niin kauan kunnes asiassa ei ole enään mitään puhuttavaa. Tätä äidin viisasta neuvoa olen noudattanut ja välttänyt monet turhat riidat. Aikaisemmin mietin asioita vain omassa päässäni ja mitättömän pienet asiat saivat liian suuret mittasuhteet ja kasvoivat kuin lumipallo.

Olemme myös alusta lähtien tiedostaneet, että vauvavuosi tulee olemaan rankka ja pistää myös parisuhteen välillä koetukselle. Ymmärrän siis hyvin kun sanotaan, ettei lasta saisi hankkia laastariksi suhteelle. Pitää kuitenkin miettiä että jos eroon päädytään niin mukana on myös yksi aivan avuton osapuoli, joka tulee kärsimään vanhempiensa erosta paljon raskaammin kuin vanhemmat itse.

Niin, mutta lounaastahan minun piti kertoa! Tänään lounaaksi tein siis itselleni tomaatti-mozzarellasalaatin. Siinä on salaatti, jota voisin mättää napaani vaikka jokaisella päivän aterialla. Se on vaan niin taivaallisen hyvää ja mikä makujen harmonia! Yllättävää kyllä, silti tätä salaattia tulee tehtyä kotona todella harvoin. Kesällä mökillä se on aika vakio, mutta kotona sitä ei vain muista vaikka niin herkkua se onkin. Nämä kolme raaka-ainetta vain toimivat yhdessä! :-)





Tässä taannoin kerroin myös, että yritämme mieheni kanssa nyt vähentää herkkujen syömistä viikolla ja niinpä limpparitkin ovat keskellä viikkoa pannassa. Toki poikkeuksia on ja onhan tuosta säännöstä tullut taas lipsuttua aika lailla... tänään kuitenkin ruokajuomana oli ihan vettä. Harmi kun sitruunat olivat loppu niin jouduin tyytymään muutamaan hassuun sitruunamelissan lehteen vesilasissa.

Aurinkoista alkuviikkoa kaikille! :-)


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Baby On The Beach



Perjantaina taisi olla lämpimin päivä tähän asti ja minäkin ampaisin kevätpörriäisen lailla ulos kamera kaulassa! En malta olla näyttämättä teille, kuinka ihania otoksia sain taltioitua kameran muistikortille. Näistä kuvista on vaikea valita mitkä pääsevät ihan kehyksiin asti, sillä kaikki ovat kertakaikkiaan niin ihania. :-)

Max on matkustanut vielä vaunuissa ja istunut sylissä kun olemme olleet ulkoilemassa. Nyt hän pääsi ensimmäistä kertaa ihmettelemään maailmaa omin voimin. Voi että kuinka hän silmin nähden nautti siitä ihanasta auringon paisteesta saadessaan istua itse maassa. Kuinka onnellinen lapsi osaa olla näinkin pienistä asioista. Hiekka, se oli ihmeellistä! Sitä kauhottiin niin paljon, että housut ja sukatkin olivat siinä. Näitä hiekan muruja saa imuroida vielä ensi kesänäkin. ;) Onneksi vaari on jo tilannut mökin hiekkalaatikkoon uutta hiekkaa. Maxilla on varmasti ilo ylimmillään kun ihan kohta eli juhannuksena päästään tekemään hiekkakakkuja!



Päivä meni siis todella mukavasti, vaikka mies oli poissa koko illan firman kesäjuhlissa. Minä vietin rauhallista... siis vilkasta koti-iltaa näiden kahden ipanan kanssa. Onneksi meitä on siunattu näin rauhallisella ja kiltillä lapsella. :-)



Olen myös niin ylpeä meidän karvaisesta ystävästä, joka on ottanut uuden perheen jäsenen avotassuin vastaan heti ensi hetkistä lähtien. Tämän hauskempaa kaksikkoa saa hakea! Koira ei ole moksiskaan vaikka poika välillä jahtaa tätä ympäri kämppää tai vahingossa vähän tukistaa partakarvoista. Meillä myös jaetaan kiltisti lelut ja tällä hetkellä kumiset ja vinkuvat lelut ovat parempia kuin ne ihan tavalliset vauvojen lelut. ;-)

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Huomenna olisi tarkoitus saada syöttis paketista ja kokeilla miten ruokailut siinä sujuu. Blogin puolella sellaisia muutoksia, että kuvat tulevat olemaan jatkossa suurempia. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokainen kuva täytyy fiksata yksitellen. Puuh! Onneksi tiedän sen olevan sen vaivan väärti! Suurempia kuvia on vain niin paljon kivempi katsella! Vai mitä te olette tästä mieltä? :-)


Nyt katselemaan nukkumattia, hyvää yötä! :-)


tiistai 19. toukokuuta 2015

Tripping in the high chair jungle

Meillä syödään edelleen sitterissä, vaikka Max täyttää kohta 9 kk. Välillä ruokailut hoidetaan myös hyppykiikussa, mutta vain silloin kun ruoka ei meinaa millään maistua. Syöminen sitterissä on tähän asti sujunut niin hyvin, ettei syöttötuolia ole vain tarvinnut mihinkään. Nyt kun poika ottaa jo ensimmäisiä askeleitaan tukea vasten, olisi ehkä korkea aika siirtyä syömään muun perheen kanssa keittiönpöydän ääreen, niin kuin isot miehet konsanaan. :-)

Kuukausi tolkulla olen selaillut nettikauppoja läpi ja ostoslistalla oli pitkään Bloomin super moderni Fresco. Tuoli istuisi ulkonäöllisesti meidän kodin sisustukseen kuin nenä päähän, mutta yli 500e syöttötuolista on vähän liikaa. Toinen suosikkini oli Mamas & Papas Loop, mutta sekin jäi pois laskuista sen huonon saatavuuden vuoksi.

Perinteinen Stokken Tripp Trapp kummittelee myös mielessä, mutta kun kaikilla on se! Olen silti alkanut lämpenemään sille uudestaan, koska onhan meillä Stokkelta vaunut ja sänky. Olemme olleet niihin erittäin tyytyväisiä, joten miksi emme ottaisi heiltä myös syöttötuolia? Tripp Trapp on saanut poikkeuksellisen paljon kehuja, jos vertaa muiden valmistajien syöttötuoleihin. Tuoli on kuulemma tukeva eikä se keikahda heti kumoon pienen marakatin kiipeilystä. Hinta on sopiva, vaikka lisähintaa tuleekin lisävarusteista joita meillä tarvitaan vielä tässä iässä.



Näitä kuvia katsoessa olen 99% varma siitä, että meillekin on tulossa Tripp Trapp! Tuolihan on oikein tyylikäs eikä heti huuda nimeä: "hei minä olen syöttötuoli!".  Se myös kasvaa lapsen mukana ja myöhemmin sitä voi käyttää vaikka keittiön jakkarana. Värejä on joka lähtöön ja varmasti jokainen löytää sieltä omansa. Meille sopisi hyvin musta tai sitten veden vihreä. Harmi kun valjaita saa vain yhdessä värissä. Etukaari olisi luonnollisesti samaa väriä rungon kanssa ja pehmusteissa olen mieltynyt erityisesti näihin kahteen.

Black silhuette, joka näyttää muuten todella tyylikkäältä harmaan rungon kanssa!

Soft stripes näyttäisi hyvältä myös mustassa tuolissa  :-)

Saas nähdä millainen syöttötuoli sitä keskiviikkona oikein lähtee mukaan! Tällä hetkellä pisteet menevät kyllä vahvasti Stokkelle! Mikä näistä väreistä on muuten teidän suosikki? :-)

Kertokaa myös omia kokemuksia kyseisestä tuolista, tiedän että joillakin teistä lukijoista on varmasti kotona tämä Tripp Trapp! ;-)

lauantai 16. toukokuuta 2015

Prada Lux Tote BN1844 - 950e

Muistuttelisin vielä, että tämä kaunokainen on edelleen myynnissä! :-) Laskin hintaa aika reippaalla kädellä ja laukku on nyt siis 950e. Kohde löytyy myös Huutiksesta ja Trendsalesista. Ihana ajaton ja tyylikäs Pradan klassikkomalli - tätä ei kannata missata! :-) Laukun esittelyn pääset lukemaan kokonaisuudessaan tästä postauksesta. Lisää kuvia kiinnostuneille laitan mielelläni sähköpostitse. :-)

https://www.huuto.net/kohteet/prada-saffiano-lux-tote---bn1844/362603046

http://www.trendsales.fi/listings/prada-kasilaukku/43432916?forum=111&road=my_items




torstai 14. toukokuuta 2015

Sitruunajuustokakku

Juustokakku on ollut to do-listalla jo ties kuinka kauan! Kerran aikaisemmin olen leiponut amerikkalaisen version, mutta tämä kylmä versio on odottanut vain sopivaa hetkeä. Vihdoin päätin ottaa härkää sarvista ja pyöräyttää äitienpäivän kunniaksi suklaapossun blogista löytämäni sitruunaisen juustokakun. Täytyy vain sanoa, että voihan pojat! Taivaallisen hyvää juustokakkua!!! Tämä ohje on tosiaan vielä ilman liivatetta. Helppo ohje tällaiselle juustokakku noviisille. Rustiikkinen ulkonäkö sopii kotioloihin ja kakun pintaa voi hyytymisenkin jälkeen vielä silotella. :-)


Sitruunajuustokakku (n. 26cm irtopohjavuoka)

  • 30 kpl Marie-keksejä
  • 150 g valkosuklaata
  • 800 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 5 dl kuohukermaa
  • 3 dl sokeria 
  • 8 rkl sitruunan mehua (n. 2 sitruunan mehu)
  • 2 sitruunan raastettu kuori

Murskaa Marie-keksit pieneksi rouheeksi. Itse laitoin ne hedelmäpussiin ja hakkasin puisella lihanuijalla. :-D Seokseen saa jäädä isompiakin paloja, riittää että suurin osa kekseistä on pienempää rouhetta. Sulata valkosuklaa kattilassa pienellä lämmöllä, mutta varo ettei se pala pohjaan. Sekoita valkosuklaa keksimurskan joukkoon.

Voitele n. 26cm irtopohjavuoka. Kaada keksi-valkosuklaamurska vuoan pohjalle ja levitä tasaisesti.

Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Purista kermavaahdon joukkoon sitruunan mehu ja raasta kuori pieneksi raasteeksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Maista ja lisää sokeria ja sitruunaa makusi mukaan.

Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle. Laita vuoka jääkaappiin n. 6 tunniksi tai pidä mielellään yön yli. Kun täyte on hyytynyt, irrota vuoka ja siirrä kakku tarjoilu-alustalle. Koristele tuoreilla sitruunoilla, sitruunaraasteella ja sitruunamelissalla.

Herkullisia kakkuhetkiä! :-)






maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäiväbrunssi


Meillä juhlittiin äitienpäivää oikein kaksin käsin, sillä jo lauantaina vietimme äitienpäivää brunssin merkeissä. Olimme mieheni kanssa kutsuneet kummankin äidit meille juhlistamaan tätä tärkeää päivää ja viettämään etukäteen äitienpäivää meidän kanssamme. Äidit olivat taas pistäneet parastaan, ja selkä vääränä he kantoivat meidän taloon kaikenlaisia herkkuja. Ostoskasseista paljastui mm. tuoreita croisantteja, mansikoita, lettuja ja kirsikkahilloa. Minä olin vielä edellisenä iltana leiponut meille juustokakkua, jotta herkut ei varmastikaan loppuisi kesken! Herkkusuut voivat etukäteen käydä kurkkimassa reseptiä täältä. ;-)


Tänään olemme vaan olleet oman perheen kesken ja minua on hemmoteltu oikein olan takaa. Ensimmäinen äitienpäivä äitinä tuntuu hiukan oudolta, mutta niin sanoin kuvaamattoman hienolta!<3 Perinteitä kunnioittaen mies toi aamupalan sänkyyn kera ruusun ja kortin. Lahjaksi hän oli ostanut minulle ajan aromahierontaan, minne pääsen rentoutumaan ensi perjantaina. Hän halusi antaa minulle hieman omaa aikaa ja niin että pääsen rentoutumaan ihan kunnolla. Olen tässä valitellut kipeitä hartioita, mikä luultavimmin johtuu huonosta nukkuma-asennosta. Max nukkuu edelleen suurimman osan öistä meidän välissä. Lahja tulee siis todella tarpeeseen ja oli enemmän kuin mieleinen!<3

Huh... Tässä sitä nyt ollaan äitinä! Meillä on alusta saakka kaikki sujunut todella hienosti ja uuden roolin omaksuminen oli helppoa. Minähän olen suorastaan syntynyt äidiksi! Äidinrakkaus syttyi jo heti ensi metreillä kun raskaus oli vasta alkuvaiheessa ja roihahti suuriin liekkeihin kun tämä pieni käärö laskettiin rinnalle. Siitä lähtien olemme olleet lähes erottamattomat. Täytyy myöntää, että olen omistautunut äitiydelle sataprosenttisesti ja välillä tekisi hyvää minunkin hiukan olla enemmän erossa pojasta. Itse kuitenkin ajattelen sen niin, että tämä vauva-aika on loppuen lopuksi niin lyhyt aika ja haluan nauttia siitä täysillä. Näitä hetkiä kun ei enään koskaan saa takaisin, ellei Max saa joskus vielä sisaruksia. Kuitenkin äidille se esikoinen on aina esikoinen. Siinä on varmasti se oma spesiaali juttunsa kun kaikki on ihan uutta ja ihmeellistä.








Toivottovasti teillä kaikilla oli oikein ihana äitienpäivä!<3

P.S. joidenkin postausten aikaleimat heittelevät eivätkä pidä ollenkaan paikkansa.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Biotherm - Pure-Fect skin

Välillä ihoni kaipaa jotain raikasta ja silloin kaivan kylpyhuoneen kaappien kätköistä tämän Biothermin kosteuttavan geelimäisen kasvovoiteen. Biothermin Pure Fect skin-sarja on suunniteltu eritoten epäpuhtaalle iholle, mutta toimii silloin tällöin käytettynä myös omalle normaalille iholleni. Sen ylellinen ja raikas hedelmäinen tuoksu herättävät väsyneen ihoni taas uudestaan henkiin. Voide toimii erinomaisesti myös meikin alla sen mattapintaisuuden vuoksi. Geelimäinen koostumus on ihanan kevyt ja voiteen sisältämät makrolevä ja sinkki auttavat supistamaan ihohuokosia.

Ihoni on ollut nuoresta pitäen jo erittäin hankala tapaus. Neljännen Roaccutan-kuurin jälkeen kasvot ovat onneksi silkin sileät, mutta ongelmana on ihonhoitotuotteiden sopimattomuus. Minun on lähes mahdotonta löytää tuotteita, jotka oikeasti kävisivät iholleni. Lähes jokaisesta kokeilemastani ihonhoitosarjasta tai tuotteesta kasvoni saavat pieniä näppyjä ja naama muuttuu punaisen läikikkääksi. Minulla onkin monta eri purnukkaa, joita vaihtelen niin vuoden aikojen kuin ihon kunnon mukaan. Näistä täytyykin tehdä oma erillinen postauksensa, jos vaikka joku muukin painii tämän saman ongelman kanssa!





Tämäkään supersuosittu ihonhoitosarja ei siis käy kokonaisuutena, mutta silloin tällöin käytettynä se kosteuttaa kivasti ja jättää iholle ihanan raikkaan tunteen. Kadehdin niitä ihmisiä, ketkä voivat käyttää mitä tahansa kasvovoiteita ilman että heidän naamansa siitä mitenkään ärsyyntyy. Tällä hetkellä käytössä on vain tavallinen puhdistusmaito ja kosteusvoidetta ei tule laitettua edes joka päivä.

Samanlaisesta sinisestä pisaran muotoisesta pullosta, löytyy superkosteuttava Aquasource Nuit niminen yövoide. Sitä voisinkin testata uudestaan nyt kun iho on muuten balansissa ja vuosiakin on tullut vähän lisää. ;-) Muistaakseni pidin siitä kovasti ja se tuntui todella kosteuttavan ihoa. Silloin kärsin vielä pahasta aknesta, eikä tuote oikein sopinut pahasti tulehtuneelle iholle. Niin ja lopuksi vielä, että Biothermin Pure-Fect skin-sarjaanhan kuuluu kasvovoiteen lisäksi puhdistusgeeli, kasvovesi, täsmähoito ja pesupala.

Minkälaisia ihonhoitotuotteita teillä on käytössä? :-)





sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Boozt.com loppurysäys -15%

Huikea Boozt.zomin MidSeason sale loppuu tänään! Viimeisen päivän kunniaksi kaikista aletuotteista 15% extra-alennus kassalla tällä koodilla: 15EXTRAOFF.

http://clk.tradedoubler.com/click?p(227666)a(2500505)g(20804978)url(http://http://www.boozt.com/fi/fi)






lauantai 2. toukokuuta 2015

Karibialaiset kanatortillat

Tämä herkullinen tortilla-resepti syntyi ikään kuin lennossa ja luonnollisesti haluan jakaa sen teille täällä blogin puolella. Mieleni teki tortilloja, mutta kaipasin jotain vaihtelua täytteeseen. Jauheliha oli jo niin nähty, eikä ne tuoreet vihanneksetkaan ihan kauheasti houkutelleet. Sitten päässäni alkoi raksuttamaan.

Näin mielessäni herkullisen kanatortillan, jonka välissä olisi raikasta tuoresalsaa ja grillattuja hedelmiä. Ajatukset lipuivat jonnekin kauas turkoosina välkkyvän meren äärelle - missä rommi tuoksuu ja laulu soi.

Karibialaiset tortillat

  • 900 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
  • 8 kpl tortilla wrappeja
  • 1 pussi sydänsalaattia

Paista hunajamarinoidut broilerin fileesuikaleet kypsäksi pannulla ja tarjoa näiden lisukkeiden kera. Sopii loistavasti esimerkiksi evääksi kisakatsomoon! :)




  Tuoresalsa
  • 2 punaista paprikaa
  • 2 pientä sipulia
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • 1/2 nippu tuoretta korianteria
  • 2 dl ananasmehua
  • 1 limen mehu
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa 
  • mustapippuria

Leikkaa paprika, sipuli ja kirsikkatomaatit pieniksi kuutioiksi ja laita lasipurkkiin tai tarjoilukulhoon. Kaada ananasmehu sekä puristettu limen mehu joukkoon. Hienonna korianteri ja sekoita kaikki aineet sekaisin. Lisää oliiviöljy. Anna tekeytyä jääkaapissa sen aikaa kun valmistat loput ateriasta. 

 Jogurtti rommikastike
  • 1-2 dl kreikkalaista luonnonjogurttia
  • hunajaa oman maun mukaan
  • 1 rkl rommia
  • ripaus mustapippuria

Sekoita jogurtin joukkoon hunaja ja mausta lorauksella rommia. Jätin tarkoituksella tarkat mittasuhteet pois, koska sopiva maku selviää vain maistelemalla. Kokeile tätä kastiketta myös esimerkiksi jauhelihapihvien kaverina!



Paistetut hedelmät
  • 1 mango
  • 2 banaania
  • 2 prk ananaspaloja omassa mehussa, mutta tuoretta ananasta jos vain suinkin mahdollista!

Viipaloi mango ja banaani sopivan kokoisiksi annospaloiksi ja paista ananaspalojen kanssa kuumalla pannulla kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.