photo banneri2_zpsbc4ea2f7.jpg

lauantai 29. marraskuuta 2014

Marenkileivonnaiset

Tämä kaunis ja näyttävä juhlapöydän herkku on nimetty kuuluisan venäläisen balettitanssija Anna Pavlovan mukaan. Herkullinen marenkikakku taipuu helposti myös pieniksi leivonnaisiksi, jotka sopivat hyvin esimerkiksi joulupöytään. Suussa sulavan marenkikakun voi koristella mieleisillään marjoilla tai hedelmillä aina sesongin tai oman maun mukaan. Punaisena hehkuvat vadelmat tuovat pirteää väriä muuten niin valkoiseen jälkiruokaan.

Vadelma-Pavlova
6 annosta

Marenkipohjat
4 valkuaista
2 ½ dl sokeria
1 ½ tl omenaviinietikkaa

Täyte
2 dl vispikermaa
1 dl maitorahkaa
3 rkl sokeria
kourallinen vadelmia

Koristeluun
kourallinen vadelmia ja mustikoita
tomusokeria


1. Erottele valkuaiset ja puolet sokerista kulhoon. Vatkaa seosta pari minuuttia ja lisää loput sokerista parissa erässä. Vatkaa seos vaahdoksi sähkövatkaimen kovalla teholla. Vaahto on valmista, kun se on puhtaan valkoista, kiiltävää ja kulhon voi kääntää ylösalaisin ja vaahto pysyy kulhossa.


 2. Sekoita joukkoon omenaviinietikka.


 3. Nostele tai pursota marenkivaahdosta kuusi pyöreää kiekkoa leivinpaperin päälle uunipellille. Tee reunoista korkeammat ja jätä kiekon keskelle reilu syvennys täytettä varten.


 4. Paista marenkeja 120-asteessa uunin alatasolla noin 1 tunti 20 minuuttia. Nosta marengit uunista, ja anna jäähtyä rauhassa pellillä.


 5. Marenkipohjien jäähtyessä valmista täyte. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka ja sokeri. Ripottele joukkoon vadelmat ja vatkaa täytteen joukkoon.

 6. Levitä täyte marenkipohjien keskelle. Koristele leivokset tuoreilla vadelmilla ja mustikoilla. Tarjoile heti, jotta rapea marenki ei muutu sitkeäksi!