photo banneri2_zpsbc4ea2f7.jpg

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Monday cheer up!

Maailman paras keksintö on ehdottomasti vauvojen hyppykiikku! Siinä pääsee purkamaan ylimääräistä energiaa ja kehittämään jalkalihaksia. Vauvat pitävät pienestä hytkymisestä ja meillä tämä härveli on tällä hetkellä ihan hittituote. Pojan voi laittaa hyppimään vaikka siksi aikaa kun itse tekee kotitöitä. Tästä Fisher Pricen lattiamallista löytyy myös leluja pienten käsien tutkittavaksi ja kirkkaiden valojen lisäksi se soittaa myös musiikkia.

Neuvolassa ei oikein tykätty tästä ideasta ja edelleenkin heidän mielestä lattia olisi se paras paikka tämän ikäiselle vauvalle. Kuulemma selkä joutuu rasitukselle, ja kävelyn oppiminenkin saattaa hidastua. Jotkut vauvat alkavat varpistella, joka helposti johtaa jalkojen virheasentoihin. Meillä tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole ja Max seisoo ihan normaalisti selkä suorana ja suorilla jaloilla. Eihän kukaan nyt pidä vauvaa koko päivää kiikussa hyppimässä. Välillä ärsyttää ihan suunnattomasti kun neuvolassa aletaan mussuttamaan jostain pienistä asioista. Viime kerralla meinasi jo palaa päreet kun tuli noottia pojan painosta. Minkä minä sille voin, että Max on hyvin liikkuvainen vauva! Hän kuitenkin syö hyvin, äidinmaitoa riittää edelleen ja hän on muutenkin oikein iloinen ja tyytyväinen vauva. Kyllä äiti tietää jos ei pojalla ole kaikki hyvin. Luotan siihen että paino ottaa kiinni jossain vaiheessa. Ihan normaaleissa luvuissa kuitenkin ollaan ja varmasti seuraavalla kerralla painoa on taas kertynyt lisää.

Tästä neuvola asiasta voisin kyllä paasaa loputtomiin, mutta otsikkohan oli maanantai päivän piristys joten jätetään nyt sikseen. Tässä siis videota meidän pienestä puolivuotiaasta marakatista ja siitä kielletystä hyppykiikusta! ;)

Mukavaa alkuviikkoa kaikille! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti