tiistai 6. tammikuuta 2015

Ristiäiset

Näin heti alkuun pahoitteluni siitä, että blogissa on ollut hiljaista. Viime viikko on ollut yhtä hässäkkää. Nyt ristiäiset ovat ohi ja saa huokaista helpotuksesta! Kiireestä huolimatta juhlat onnistuivat yli odotusten ja itse kastetoimitus oli todella kaunis ja mieleenpainuva. Perheeni lisäksi ei juhlissa muita ortodokseja ollut, joten heille ortodoksinen kastetoimitus oli ihan uusi kokemus. Kasteeseen liittyy niin monta ohjelmanumeroa. On varsinainen kaste ja kasteen jälkeisiä toimituksia. Me vanhemmatkin olimme välillä ihan pallo hukassa mitä tehdään seuraavaksi. Onneksi pappi oli erittäin mukava ja avusti koko kastetoimituksen ajan.

Uskomatonta että me olemme nyt perhe ja juuri pari päivää sitten vietimme esikoisemme ristiäisiä. Paremmin ei olisi voinut aloittaa vuotta 2015!


Voi että kuinka kaunis kirkko onkaan sisäpuolelta! Tämän vuoksi halusin kasteen juuri Uspenskin katedraalissa. Puitteet ovat kerrassaan mahtavat näin arvokkaalle ja juhlalliselle tilaisuudelle.



Ei siis ihme, että meidänkin tilaisuutta oli seuraamassa muutama vieras silmäpari. Uspenskin katedraali on hyvin suosittu turistikohde. Enkä yhtään ihmettele miksi!



Fiiliskuvaa, kiire kiire...


Kuvia juhlapaikasta ja kattauksesta...



Kukat olivat todella kauniit ja juuri sellaiset mitä olin ajatellut!



Meidän pikkumiehen nimeksi tuli siis Max! :)


Max sai paljon lahjoja, kaikki lahjat olivat todella ihania ja ajatuksella valittu. Kiitos rakkaat!


Tässä vielä kesken juhlien väsähtänyt päivänsankari. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti