photo banneri2_zpsbc4ea2f7.jpg

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pink & Navy



Heräsin ilman herätyskelloa jo hieman ennen kello yhdeksää. Harvinaista, koska yleensä uni maistuu melkein sinne puoleen päivään saakka. Ihanaa kun poika on tullut äitiinsä, eikä välitä aikaisista aamuista. Sain touhuta ihan rauhassa sinne yhteen asti. Pidinkin tänään yksikseni kunnon kuvauspäivän ja harjoittelin uuden järkkärin käyttöä. On niin paljon helpompaa kuvata muita ihmisiä, eläimiä, ruokia tai vauvaa kuin itseään. Kamerajalustan kanssa säheltäminen on todella aikaa vievää puuhaa ja kuvien ottaminen jalustaa apuna käyttäen on vaikeaa. Täytyy vain jaksaa, kukaan ei ole seppä syntyessään. Onneksi mielenkiintoa riittää enemmän kuin tarpeeksi! Täytyy yrittää olla myös armollisempi omia kuvia kohtaan. Jos ei yhtään anna periksi, ei tässä blogissa tulisi näkymään ainuttakaan asukuvaa. :D



Parhaat kuvat tulivat omalla parvekkeella. Valoa oli riittävästi eikä tuuli puskenut naamaan. Päälläni oli uudet Zarasta ostetut vaalean roosat housut ja Sakin ihanan lämmin untuvatakki muhkealla karvahupulla. Kerrankin Zarasta löytyi kahdet hyvin istuvat housut. Olenkohan kerran tai kaksi ostanut sieltä housut. Ne eivät vaan ole istuneet päälleni millään. Bikersaappaat ovat olleet joka päivä jalassani. Kuka olisi uskonut, että H&M:stä voi löytyä näin kivan näköiset kengät ja vielä super mukavat jalassa! Laadussakaan ei ole ollut mitään moittimista. Töppöset pysyvät kuivina vaikka vähän kahlaisikin lumessa. Edelleen nostan hattua kaikille niille bloggaajille, ketkä onnistuvat taltioimaan niitä ällistyttävän upeita kuvia. Tuolla tuulessa ja tuiskussa kameraan päin katsominen saa naaman ihan mutruun. Yritänkin mahdollisuuksien mukaan ottaa tulevaisuudessa asukuvat aina viikonloppuisin. Huomattavasti helpompi yrittää ohjeistaa miestä kuin mykkää kamerajalustaa joka seisoa tönöttää juuri siellä mihin olen sen itse asettanut.

Huomenna ohjelmassa on päiväreissu Jollakseen, käymme Maxin kanssa moikkaamassa ystäväni 1-vuotiasta pikkuprinsessaa. Toivottavasti huomiseksi ei ole luvattu kovaa pakkasta. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti